Vanhemmille

Junioreiden vanhemmat, jotka eivät toimi ohjaajina, lasketaan seuran ja oman juniorinsa joukkueen kannattajiksi. 

Kannattajien odotetaan käyttäytyvän asiallisesti kentän laidalla ja luovan nimensä mukaisesti kannustavan ilmapiirin junioreiden peleille. Kannustaminen ja pelin mukana eläminen on suositeltavaa.

 

Vanhemmat, jotka eivät toimi ohjaajina, ovat kannattajia!!

Pelitapahtumissa ohjeiden antaminen kuuluu ohjaajille ja valmentajille. Älä huutele neuvoja, sillä lapset ovat yleensä tilanteessa niin tohkeissaan, etteivät edes kuule niitä. 

Sitä paitsi saatat neuvoa juuri päinvastaisia ohjeita kuin ohjaaja tai valmentaja on antanut. Usealta taholta tulevat ristiriitaiset ohjeet hämmentävät turhaan lasta. Anna lasten pärjätä omin voimin.

Me aikuiset olemme esimerkkejä lapsille ja nuorille, ja he ottavat meistä mallia. Fair Play eli reilu peli tarkoittaa myös sitä, että me aikuiset elämme sitä todeksi omalla esimerkillämme ollessamme mukana seuran tapahtumissa.

Vanhemman  puolelta reilua peliä on

Kaikkien oman joukkueen jäsenten, vastustajien ja tuomareiden kunnioittaminen

Sääntöjen noudattaminen ja lopputuloksen hyväksyminen

Hyvä käytös kentällä ja kentän ulkopuolella

Kohteliaisuus ja huomaavaisuus

Siisti kielenkäyttö

Emme tupakoi kentällä emmekä kentän läheisyydessä.

Harrastamme lapsen ehdoilla. Tuomme lapsen vain terveenä ja levänneenä treeneihin.

Pidämme kiinni sovitusta aikataulusta. Emme myöhästy.

Huolehdimme lapsen pelivarusteista ja varmistamme, että lapsella on oikeat varusteet mukana.

Annamme joukkueelle työrauhan: Peleissä ja turnauksissa vaihtopenkki rauhoitetaan pelaajille ja valmentajille. Osallistumme kuitenkin osaltamme joukkueen taustatoimintaan niin aktiivisesti kuin pystymme.

Huomioimme kielenkäytön kentän laidalla. Emme kritisoi tuomareita/pelinohjaajia.

Kannustamme peleissä ja annamme positiivista palautetta koko joukkueelle sekä vastustajille. Positiivinen ilmapiiri peleissä luo iloa lapsille.

Toimimme esikuvina ja seuran edustajina.

Toimi näin

Anna ohjaajille ja valmentajille työrauha

Näytä itse hyvää esimerkkiä

Puhu positiivisesti, kannusta, kiitä ja kehu lasta

Anna lapsen yrittää, oppia ja erehtyä

Hyväksy lapsi tuloksista riippumatta

Noudata yhdessä sovittuja pelisääntöjä

Kannusta lapsia monipuoliseen harrastamiseen